Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2022
Työllisyyspoliittinen avustus on rahoitusmuoto, jolla TE-toimistot voivat hankkia asiakkailleen hankemuodossa tuotettuja palveluja. Hankkeiden sisältö voi vaihdella. TE-toimisto linjaa kunkin hakukierroksen yhteydessä, minkälaiseen toimintaan ja minkä kohderyhmän tarpeisiin avustusta myönnetään. Lähtökohtana tulee olla työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen.
Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, säätiölle, kunnalle tai kuntayhtymälle.
Yhdistykselle ja säätiölle avustusta voidaan myöntää enintään 100 prosenttia TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista. Kunnalle ja kuntayhtymälle avustusta voidaan myöntää enintään 50 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Sosiaaliselle yritykselle ja muulle yhteisölle, jonka tarkoituksena on selvittää sosiaalisen yrityksen perustamismahdollisuuksia kuntaa ja kuntayhtymää lukuun ottamatta, voidaan myöntää avustusta enintään 75 prosenttia TE-toimiston hyväksymistä kokonaiskustannuksista.
Toiminnasta saatavat tulot voidaan ottaa huomioon avustuksen määrässä. Avustus ei saa ylittää TE-toimiston hyväksymiä kokonaiskustannuksia yhdessä muun samoihin kustannuksiin maksetun valtion rahoitustuen kanssa.
Tukitasoon ja määrään vaikuttavat
- hankkeen toiminnan sisältö,
- hankkeessa palveltavien asiakkaiden määrä ja
- asiakkaiden henkilökohtaisen tuen ja ohjauksen tarve.
Avustuksen myöntämistä säätelevät laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta, Valtionneuvoston asetus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta sekä Työ- ja elinkeinoministeriön ohje julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja asetuksen soveltamisesta.
Kuntakokeilun aikaan valtakunnassa on pyörinyt monenlaisia huhuja siitä, mitkä alueet ovat avaamassa työllisyyspoliittisia avustuksia ja mitkä eivät. Jäsenyhdistysten kannalta lopputulema on kuitenkin sikäli myönteinen, että avustusten ulkopuolelle on rajattu vain kunnat, jotka osallistuvat kuntakokeiluun. Tämä ei siis tarkoita, etteikö kuntakokeilukunnissa olevat jäsenyhdistykset voisi hakea avustusta omaan toimintaansa, mikäli alueella on tarjolla työvoimapoliittista avustusta.
Alle on kerätty ne alueet, joissa työvoimapoliittisista avustuksista on mainintaa verkkosivuillaan (tilanne 22.10.2021). Avustusta jakavat alueet ilmoittavat siitä alueensa verkkosivujen ajankohtaista-osiossa.
- Etelä-Pohjanmaa: https://toimistot.te-palvelut.fi/etela-pohjanmaa/ajankohtaista
- Etelä-Savo: https://toimistot.te-palvelut.fi/etela-savo/ajankohtaista
- Häme: https://toimistot.te-palvelut.fi/hame/ajankohtaista
- Työllisyyspoliittista avustusta voi hakea sähköisesti ajalla 19.10.–9.11.2021 klo 16.15. Avustuksen hakulomake on täytettävissä Aluehallinnon asiointipalvelussa
- Kaakkois-Suomi: https://toimistot.te-palvelut.fi/kaakkois-suomi/ajankohtaista
- Haku käynnistyy uuden sähköisen järjestelmän kautta. Työllisyyspoliittisten avustusten hakuaika on 25.10.–18.11.2021.
- Kainuu: https://toimistot.te-palvelut.fi/kainuu/ajankohtaista
- Hakuaika: 1.3.–31.3.2021 klo 16.00
- Keski-Suomi: https://toimistot.te-palvelut.fi/keski-suomi/ajankohtaista
- Työllisyyspoliittisten avustusten haku verkossa 18.10.–12.11.2021
- Lappi: https://toimistot.te-palvelut.fi/lappi/ajankohtaista
- Työllisyyspoliittisen avustuksen vuonna 2021 alkaviin uusiin hankkeisiin (hakuaika päättyi 30.6.2021 klo 16.00)
- Pirkanmaa: https://toimistot.te-palvelut.fi/pirkanmaa/ajankohtaista
- Työllisyyspoliittista avustusta voi hakea sähköisesti ajalla 19.10.–2.11.2021 klo 16.15.
- Pohjanmaa: https://toimistot.te-palvelut.fi/pohjanmaa/ajankohtaista
- Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen vuonna 2021–2022 rahoitettaviin hankkeisiin. TE-toimisto myöntää avustusta 06/2021 alkaen.
- Pohjois-Karjala: https://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-karjala/ajankohtaista
- Pohjois-Karjalan TE-toimiston toimialueen työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuosille 2022–2024. Hakuaika on 24.5.–30.9.2021 klo 16.15 mennessä.
- Pohjois-Pohjanmaa: https://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-pohjanmaa/ajankohtaista
- Pohjois-Savo: Hakuaika (vuosille 2021–2023): 19.10.–6.11.2020. https://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-savo/ajankohtaista
- Satakunta: https://toimistot.te-palvelut.fi/satakunta/ajankohtaista
- Uusimaa: https://toimistot.te-palvelut.fi/tyollisyyspoliittiset-avustukset-uusimaa
- Työllisyyspoliittisen avustuksen haku hanketoimintaan vuodelle 2022. Työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuodelle 2022 alkaa Uudellamaalla tavallista myöhemmin. Perinteisesti avustusten haku on alkanut syyskuun alussa, mutta tämänhetkisen arvion mukaan haku ajoittuu loppuvuoteen 2021. Haun tarkemmasta ajankohdasta tullaan tiedottamaan sekä Uudenmaan TE-toimiston verkkosivujen Ajankohtaista-palstalla että taidonpolku.fi-sivustolla.
- Varsinais-Suomi: https://toimistot.te-palvelut.fi/varsinais-suomi/ajankohtaista
- Varsinais-Suomessa on käytössä palvelumanageritoiminta. Palvelumanageri-palvelu käynnistyi Varsinais-Suomessa 1.9.2019 alkaen.